Mustanmeren rannalle ja takaisin

Tervehdys, meseläiset!

Tiistai-iltana palasimme kotiin kolmen viikon kierrokselta Mustallemerelle ja takaisin. Ajoimme Via Baltiaa Puolan Lubliniin, sieltä rajan yli Ukrainaan Lviviin ja sitten Moldovan Chishinauhin, josta puikahdimme junalla päiväreissun Transnistrian pääkaupunkiin Tiraspoliin. Vaikka ulkoministeriö varoittaa menemästä Transnistriaan, me totta kai menimme eikä ollut mitään ongelmia rajamuodollisuuksien ja turvallisuuden puolesta. Päin vastoin Tiraspol oli siisti ja rauhallinen kaupunki. Moldovasta laskettelimme Romaniaan aina Constantaan saakka Mustanmeren rannalle, kun yksi meistä eli Miguel halusi päästä Mustaanmereen uimaan.

Sitten vietimme yhden yön tuttavien luona Bukarestissa, josta suuntasimme kohti Karpaattien vuoristoa, sillä halusimme kokea maailman hienoimmaksi mainostetun vuoristotien. Tässä on nyt sitten juttu vuorten ylityksestä 41 -vuotiaalla mesuleidi Helmillä. Hyvin Helmi jaksoi kiivetä yli kahteen kilometriin, eikä koko matkalla ollut ongelmia kuin kerran paluumatkalla Puolassa auto ei startannut vaan jurisi "tyhjää". Kun hieman tönäistiin vaihde päällä, moottori starttasi, eikä samaa vikaa ilmennyt enää loppumatkasta. Joko Bendelix tai kehäratas hieman viallinen.

Paljon tuli nähtyä ja sopu kuuden äijän kesken säilyi hämmästyttävän hyvin - ehkä ankaralla vittuilulla oli terapeuttinen vaikutus eli saatiin aina purettua heti, jos joku asia tai jonkun naama alkoi ärsyttää. Koko reissulla ei meiltä varastettu mitään, kertaakaan ei tuntentut oloa turvattomaksi. Ihmiset olivat ystävällisiä ja erityisesti Ukrainassa eläminen oli häkelyttävän halpaa. Dieselkin maksoi 50 senttiä litralta. Tiet Ukrainaa ja Moldovaa lukuunottamatta olivat hyviä. Katsoimme Ukrainan Lviv´ssä parhaimmaksi ostaa taakse pari uutta rengasta, sillä tiet, jopa päätiet, olivat tosi kurjassa kunnossa. Autosta lähti kaikki vähänkin irtonainen irti. Yhtään rengasta ei silti mennyt.

Matkaa tehtiin noin 5 400 kilometriä. Kustannuksista sen verran, että polttoaineisiin meni 760 euroa, majoituksiin hieman yli 2000 euroa ja illan syömisiin ruokajuomineen hiukan päälle tonni - siis kuudelta mieheltä. Kun kustansimme kuskin ja mekaanikon matkan ja jaoimme viidellä, loppusumma oli 810 euroa. Meillä oli systeemi, että lähtiessä jokainen maksoi yhteiseen kassaan 800 euroa ja siitä maksettiin polttoaineet, majoitukset ja illalliset. Muu touhuraha sitten päälle kukin lompakkonsa ja mielihalujensa mukaan. Kun näitä kustannuksia miettii, on otettava huomioon, ettei se eläminen Suomessakaan ole ilmaista. Ainakin syödä täytyy joka päivä. Halvimmillaan kuusi miestä söi ja joi hyvin 50 eurolla.

Tässä nyt lyhykäisesti matkaterveiset. En aio kirjoittaa aikaisempien reissujen tapaan koko reissusta juttua Moottorilehteen, mutta tämän alla olevan jutun aion tarjota Moottoriin tai johonkin muuhun autoalan lehteen. Teillä on nyt "ensiyön oikeus". Jos haluatte katsella vuoristokuvia, googlatkaa nimellä Transfagarasan. Sieltä löytyy myös Top Gear poikien video vuodelta 2009.

Syysiloa teille kaikille!

Jontte





TAIVAALLINEN AJOTIE

On sanottu, että Romaniassa Karpaattien ylittävä Transfagarasanin vuoristotie on maailman upein. Testasimme kaikkien aistien sinfoniaksi kutsutun, yli kahden kilometrin korkeuteen nousevan ”taivaallisen ajotien”.

Keskisessä Romaniassa sijaitsevien Fagaras vuorten yli vievä tie rakennettiin 1970-1974 diktaattori Nicolae Ceausescun aikana sotilastarkoituksiin. Kun Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian, Ceausescu halusi varmistaa armeijalle nopean pääsyn vuoriston yli, jos Neuvostoliitto yrittäisi Romanian miehitystä.
Yli 90 kilometriä pitkän tien rakentamiseen käytettiin kuusituhatta tonnia dynamiittia ja rakennustöiden aikana kymmenet sotilaat menettivät henkensä ja sadat loukkantuivat.
Nykyään Fagarasvuorten halki mutkittelevan, sukeltelevan ja kiipeilevän tien tehtävänä on kuitenkin yhdistääTranssylvania Muntenian naapurikuntaan.
Transfagarasan eli helpommin sanottuna DN7C-tie on yksi Euroopan korkeimmalla kulkevista teistä. Aikaisen lumentulon ja myöhäisen sulamisen vuoksi tie on auki normaalisti heinäkuun alusta lokakuun loppuun.
Jarrujen tarkastus
Ennen reitille lähtöä on siis syytä tarkistaa sääennuste – ja ennen kaikkea jarrujen kunto.
Ajamme syyskuun lopussa ensin Bukarestista pieneen Curtea de Argesin kaupunkiin, sillä haluamme varmistaa, ettei pimeys yllätä kesken matkan. Ylitykseen on varattava aikaa meidän vauhdillamme ja monilla pysähdyksillä vähintään neljä tuntia.
Meillä on jo matkaa takanamme kolmisentuhatta kilometriä ja mersumme joutui koville erityisesti Ukrainan ja Moldovan kuoppaisilla teillä.
Ilmaamme ja säädämme jarrut hotellin pihalla. Jarruputket ovat kunnossa, ne tarkistettiin ja osin vaihdettiin jo ennen matkalle lähtöä Suomesta. Ukrainassa vaihdoimme taakse kaksi uutta rengasta ja Nokian Hakka eturenkaissa on riittävästi kulutuspintaa. Tankki täyteen ja öljypinta maksimiin. Ennuste lupasi puolipilvistä säätä.
Näillä eväillä suuntasimme vuoristoon kohti uusia haasteellisia seikkailuja.
Ajamisen riemua
Transfagarasan tuli erityisen kuuluisaksi, kun tunnetun Top Gear –ohjelman pojat kävivät vuonna 2009 sen testaamassa kolmen avoauton voimin. Eivätkä autot olleet mitä tahansa kinnereitä, vaan Ferrari, Lamborgini ja   Aston Martini?         .
Poikien testiajo on nähtävissä Youtubessa. Ohjelman juontaja Jeremy Clarkson ei piiloittele ajamisen riemuaan ja ylistää, että Transfagarasan on maailman paras tie – se voittaa jopa Sveitsin Davosista Italian Stelvioon johtavan legendaarisen Passo dello Stelvion.
Seivästäjän linna
Lähdemme ylittämään vuoristoa etelästä pohjoiseen. Ensimmäiset 15 kilometriä on kapeaa, Arges-joen uomaa seuraavaa kylätietä.
Varsinainen stratti alkaa, kun oikealla korkealla kallion päällä näkyy linna. Se kuului aikoinaan  raakuudestaan tunnetulle Vlad III Seivästäjälle.  Lisänimen hän sai tavastaan surmata vastustajia seivästämällä. Seivästäjäruhtinas liitetään vahvasti Dracula-myyttiin ja Poenarin linnaa pidetään Draculan oikeana kotipaikkana, nythän se helpommien turistien saavutettavissa Brasovin lähellä.
Linnaan ei johda tietä, vaan sinne on kiivettävä portaita. Vaikka näkymät linnasta ovat varmasti hienot, 1 500 portaan kiipeäminen ei tällä kertaa innosta.
Ylös jyrkkiä rinteitä
Jo Transfagarasanin alku on hieno. Tie kiipeää mäntymetsiköiden läpi jyrkkiä rinteitä, Argusjoki vajoaa yhä syvemmälle rotkoon, välillä on viadukteja eli maasiltoja, välillä tie sukeltaa lyhyen tunnelin läpi, kunnes tie ylittää valtavan Vidraru padon, jonka yläpuolella on samanniminen tekojärvi.
Pato on 165 metriä korkea ja 305 metriä pitkä ja se tuottaa sähköä vuosittain keskimäärin 400 GWh.
Padon jälkeen meillä on valittavana kaksi tietä, toinen järven itäistä ja toinen läntistä puolta. Paikallinen neuvoo kääntymään itäisen reitille.
Edessä kuun maisema
Tie kulkee ensin järven rantamaisemissa ja sitten alkaa taas nousu. Noin 1,5 kilometrin korkeudessa tulemme puurajalle ja edessä avautuu yhtä äkkiä kuin kuun maisema.
Helmi-mersumme ponnistelee sitkeästi mäkeä ja mutkia ylös, pääasiassa kakkosvaihteella. Lämmöt pysyvät normaaleina, mutta matkaa tehdään hitaasti kiiruhtaen eli 20-30 kilometrin tuntivauhtia.
Vuoristotiessä ei ole jyrkkiä neulansilmämutkia, sillä se on rakennettu raskaille ja suurille sotilasajoneuvoille. Se on myös leveä, joten paikoin puuttuvat kaiteet eivät aiheuta sydämentykytyksiä.
Vähän väliä on kuitenkin pysähdyttävä valokuvaamaan ja ihailemaan maisemia tai kirkkaana kohisevia putoksia. Muita tiellä liikkujia on jonkin verran, mutta tilaa autojen kohtaamiseen on riittävästi.
Tunneli vie huipulle
Kun olemme kiivenneet yli kahden kilometrin, edessä on lähes 900 metrin pituinen valaisematon tunneli, jonka jälkeen olemme huipulla tai itse asiassa huippujen väliin jäävällä tasangolla, jossa on laajat parkkipaikat, myyntikojuja savustettuine makkaroineen, kylkineen ja turistirihkamoineen sekä pari hotellia ravintoloineen.  
Kaiken keskellä on helmenä kristallinkirkas Balea Lac eli Balea järvi.
Matkatoverimme Miguelin silmissä syttyy palo. Me muut tiedämme, mitä se merkitsee: hänen on päästävä uimaan.
Muut turistit katselevat ihmeissään, kun Miguel astelee järven rantaan shortseissa ja pulahtaa raikkaaseen veteen. Ulkoilman lämpötila on viitisen astetta, vesi ei liene sen lämpimpää.
”Ihanaa, sukelsin pikkuisen matkan, ihan sinistä”, Miguel kommentoi.
Häkellyttävät näkymät
Paras on kuitenkin edessä: laskeutuminen pohjoisrinteitä alas laaksoon Cartisoaran kaupunkiin.
Päin vastoin kuin etelässä, pohjoinen rinne on puuton ja näkymät ovat häkellyttävät, suorastaan taianomaiset. Kirkkaalla ilmalla kuulemma näkee aina 75 kilometrin päässä sijaitsevaan Sibuen kaupunkiin, nyt kaukainen laakso oli valitettavasti pilviverhon peitossa.
Pohjoisrinteellä on myös käytössä gondolihissi, joten ylös pääsee myös lumisena aikana, jolloin tie on suljettu.
Jos on hyvä tuuri, matkalla laaksoon voi kohdata lammaslauman, mutta nyt pääsimme laskettelemaan maisemista hullaantuneina vapaasti jarruja säästellen pienellä vaihteella.
Paras aina makuasia
Maailman paras tai upein, se on aina makuasia.
Jonkun mielestä hienoin tie on silti Stelvio, Australiassa Melbournen ja Adelaiden välinen Great Ocean Road tai San Fransiscon ja Los Angelesin välinen rantatie, mahdollisesti Argentiinan Andien rinteitä kulkeva Ruta 40,  Norjan huikeat alppitiet tai sitten vaikkapa Vääksystä Pulkkilanharjun kautta Korpilahdelle vievä maisematie.
Bongareille pieni vinkki: vain 40 kilometriä lännenpänä kulkee Transalpina, joka ei ehkä yllä Transfaragasanin tasolle, mutta moottoripyöräilijöitten mielestä ajettavampi kunnoltaan. Eli kaksi yhden hinnalla...
Sitä paitsi Romania on maana mainettaan paljon parempi. Ainakin meidän ennakkoluulot karisivat, sillä maassa on paljon nähtävää, turvallista, ystävällisiä ihmisiä ja siistejä, kauniita kaupunkeja.