Karjala mielessäin...

Tervehdys!

Oltiin taas Helmillä rajan takana. Tosin meidän pääkohteemme oli Ruokolahden Lassila, noin 700 metrin päässä rajavyöhykkeeltä Suomen puolella. Miguel järjesti siellä erään maalaistalon navetan vintillä valokuvanäyttelyn ja sen avajaisia lähdettiin juhlimaan. Ajattelimme kuitenkin ottaa hieman ennakkoa ja pistäytyä juoman- ja polttoaineenhakumatkalla Venäjän puolella eli Svetogorskissa. Siellähän suomalaiset ovat touhunneet kaikenlaista aina rakentamisesta viinanjuontiin ja naisten metsästykseen. Svetogorskia mainostettiin rumuudessaan kauniiksi kaupungiksi ja sellaiseksihan se osoittautui.

Vaikka jono raja-asemalla ei ollut pitkä, jouduimme kuitenkin odottelemaan vuoroamme nelisen tuntia. Itse rajamuodollisuudet sujuivat suht´koht´nopeasti, kun Miguelkin oli ottanut Suomen passin mukaan. Miguelillahan on kaksoiskansalaisuus ja chileläiset eivät tarvitse Venäjälle viisumia, mutta viimeksi tiukattiin kylläkin Suomen passia.

Svetogorskissa majoituimme ainoaan kunnon hotelliin ja siellähän se baarin puolella ilta vierähti. Aamupäivällä päätimme jatkaa matkaa, kun sääkin oli huono eli vettä vihmoi. Olimme ihastuneet edellisellä reissulla Käkisalmeen ja otimme sen päämääräksi. Ajelimme Losovon sillan yli Vuoksen pohjoispuolelle ja jatkoimme Jääsken ja muiden pikkupaikkakuntien kautta Käkisalmeen. Tiet olivat paikoin sateitten jälkeen kuoppaiset, mutta meillä ei ollut mihinkään kiirettä. Totesimme jälleen kerran, että mikähän nykyauto olisi kestänyt samanlaista röykytystä. Mutterin putoaminen pakoputken kannakkeesta oli ainoa takaisku.

Käkisalmi oli edelleen yhtä siisti ja mukavanoloinen kuin alkukesän reissullakin. Takaisin tulimme Vuoksen eteläistä reittiä. Kävimme vilkaisemassa Konevitsan luostarin laivojen lähtölaituria, ostimme hieman puolukoita ja mustikoita sekä pistäydyimme Äyräpään kunnassa Pökkälän kylässä. Siellähän käytiin jatkosodan viimeisenä kesänä kovat taistelut. Parikymmentätuhatta suomalaissotilasta torjui yli satatuhantisen venäläisjoukon. Hieman rintama murtui, mutta ei kokonaan, vaan tuloksena oli kunniakas torjuntavoitto. Adolf Ehrnrooth muuten oli yksi komentajista ja aseveljet ripottelivat Äyräpään hiekkaa hänen hautaansa. Äyräpäässä oli jäljellä kirkon rauniot ja pari muistomerkkiä. Sankarihautausmaakin oli, mutta ilman ristejä.

Siinä Äyräpään kirkonraunioiden läheisyydessä on hieno niemi, joka toimii leirintäalueena. Siinäkin voi yöpyä ja vaikka kalastella.

Äyräpäästä ajoimme sitten takaisin lähelle Svetogorskia Losovon kylän lähellä sijaitsevaan linnamaiseen, sopivasti repsahtaneeseen majoituspaikkaan Losogorskiye Resindentiin, jossa meille lämmitettiin sauna. Pikkuisen liian kuumaksi, mutta sehän on venäläinen tapa. Majoitus maksoi noin 20 euroa yö aamiaisineen. Ei mitään luksusta, mutta meille kelpasi oikein hyvin.

Seuraavana päivänä ajelimme sitten takaisin Suomeen. Nyt rajanylitys kesti vain tunnin. Vietimme yön rajanpinnassa Ruokolahdessa, jonne oli kerääntynyt Miguelin ystäviä valokuvanäyttelyn avajaisiin. Nyt juhlittiin oikein kunnolla pitkän kaavan mukaan, tosin yhden täytyi hieman jarrutella, sillä jonkun on toimittava myös kuskina. Arpa osui nyt minulle. Seuraavana päivänä kun katseli poikien oloa, tunsi itsensä lähes sankariksi, kun pojat puhaltelivat, haukottelivat ja pilkkivät kotimatkalla. Ei enää fyysiikka toimi kuten ennen nuorempana. Mutta jos nauru pidentää ikää, meillä elämänkaari tälläkin reissulla piteni useita vuosia.

Mukava reissu siis taas kaiken kaikkiaan. Matkaa kertyi 800 - 900 kilometriä.

Suosittelemme näitä Karjalan kierroksia. Kertaakaan ei ollut auton suhteen mitään hätää, eikä kertaakaan tullut turvatonta oloa. Kun majoitukset ja ruoka ovat halpoja ja polttoaine 50 senttiä litra, ei rahapussikaan kevene kovin paljoa.

Seuraavan reissun ajattelimme tehdä Kalingradiin. Ajelemme taas Viipurin ja Pietarin kautta Suomenlahden ja Peipsijärven rantoja myötäillen Pihkovaan, sieltä Latvian kautta Liettuaan ja Kalingradiin. Pitäähän sekin nähdä - ja samoin Kyyrin kynnös - vai mikä se on. Ilkkahan se tietää, kun kävi tässä heinäkuussa siellä. Tapasimme - mites muuten - kuin Viron ja Latvian vanhalle raja-asemalle avatussa viinakaupassa, josta on tullut suomalaisten uusi suosikkikohde halpojen juomien takia. Ilkakin mese taisi kulkea sieltä Suomeen hieman nokka pystyssä, piti kuulemma valojakin säädellä, etteivät olisi osoittaneet taivaaseen.

Jouni