Helmillä Itämeren ympäri ja vähän enemmänkin...

Tervehdys!

Tässä sadeilman varalle hieman piristystä eli meidän "pikku" golfreissumme Helmillä Itämeren ympäri. Tämä juttu n kaverini kajaanilaisen Vasalan Pekan (ei maileripekka) kirjoittama. Pitkähän tarina on, mutta niin oli matkakin. Tämän reissun jälkeen kesäkuun puolessa välissä pistäydyimme Saarenmaalla, sieltä sitten Pihkovaan, Peipsijärven kautta Viipuriin ja kotiin. Kävimme matkalla moikkaamassa nuorta paria, joiden pihaan saimme Helmin, kun kampiakseli katkesi. Nyt on suunnitteilla syksyksi matka Kostamukseen, sieltä Vienanmeren rannalle ja Kuusamon kautta takaisin Helsinkiin. Ja kesäkaudella tehdään lyhempiä reissuja.

Hyvää kesänjatkoa kaikille meseläisille!

Jontte


Jokainen golfreissu on seikkailu

Lähdimme kolme ”kestojoutilasta” keski-iän kriisin ohittaneella mersuleidi Helmillä kolmen viikon, kahdeksan maan ja 16 kentän Itämeren golfkierrokselle. Järki puuttui, mutta muistoja ei synny ellei niitä itse hanki.

Tämä golgmatka ei ulotu yhteenkään maahan, jossa emme olisi ennen käyneet. Tuttuja kenttiäkin on muutama.

Uutta on kulkuneuvo. Ei sekään uudenkarhea ole, mutta karhea on, monesta kohtaa paikkailtu. Pelti on maalattu telalla ja sisäpanelointi naulattu käsin, mutta Helmiksi nimetyn Mercedes Benz 508D:n sydän on puhdasta kultaa.

Se muistuttaa asuntoautoa, koska sisällä on sohvaryhmä, jääkaappi, lämmitin ja tiskipöytä. Rekisteröijän mukaan se on kuitenkin erikoisauto, rattikin valkoista norsunluuta – kateellisten mukaan sen jäljitelmää.

Kirjava on ollut sen 43-vuotinen elämä. Kilometrejä ei tiedä kukaan, sillä nykyisen matkamittarin arvellaan olevan jo neljäs. Miljoonia niitä lienee. Ei tosin nykyisellä moottorilla, joka sekin taitaa olla neljäs.

Omistajia on ollut tuntematon määrä. Nykyisellä rekisterinumerolla, joka sekin on jo neljäs, heitä on kaikkiaan 18 viimeisten 20 vuoden aikana. Hengenvaarassa Helmi on ollut usein. Jo 17 vuotta sitten omistaja oli Pyhäsalmen Autohajottamo. Viime syksynä se oli jäädä Inkerinmaalle Venäjälle, kun kampiakseli katkesi. Mutta Helmiä ei jätetty.

Lähdemme reissuun, autonkuljettaja-valokuvaaja Miguel Vera, yksi omistajista, golfari Jouni Flinkkilä ja kyytiin houkuteltu golfari Pekka Vasala.

Matkaohjelmakin on, ei kovin tarkka. Oli siinä kuitenkin osoitteita, jossa piti olla tiettyinä päivinä. Lähtö Tukholman-laivalla maanantaina 24. huhtikuuta kello 17.

Ensimmäisen päivän ohjelmaan merkitty kenttä oli Ruotsin ykköskenttä Bro Hofs Slott. Emme menneet sinne, koska Stadiumkenttä oli korjaustöiden vuoksi suljettu. Oli koiranilmakin. Vain lumisade puuttui.

Ensi etappi oli Vänern, jossa Jounin lankomies kalasteli kavereineen. Tai eivät he kalastelleet, koska järvellä oli myrsky. Eivätkä he päässeet järvelle seuraavanakaan päivänä, vaan keskittyivät keskinäisen ystävyyden lujittamiseen. Yhtään kalaa ei tullut niinäkään päivinä, kun sää olisi sen sallinut.

Meitä onnisti. Korkkasimme päivässä Mariestadin ja Läckön kentät. Molemmat pelto- ja puistokentän yhdistelmiä. Helpohkoja, mutta pitkiä väyliä molemmissa. Klubit ruotsalaiseen tapaan kotoisia.

Väärä aika, väärä paikka

Olimme jo kahden pelatun kentän päässä matkalla, vaikka kirjoitetun ohjelman mukaan piti olla kalassa Sjötorpissa. Varattua yöpaikkaa ei ollut, koska olimme väärään aikaan väärässä paikassa.

Löysimme mukavan hostellin Gula Villanin Trollhättanista ja edulliseksi kuvittelemamme Thai-ruokapaikan vierestä. Kaksi epäonnistuneeksi väitettyä korttilaskutusta lähti tililtä ja kaiken päälle käteismaksu kukkarosta. Reklamaatio kolminkertaisesta laskutuksesta on tehty.

Unohdamme vastoinkäymisen ja muistelemme seuraavan kentän hengetärtä Helena Vinnerholtia. Hän otti meidät vastaan niin iloisesti, että tiesi olevansa tervetullut Kobergiin, hienolle kentälle.

Värmlandia suurine Vänernjärvineen voi vilpittömästi suositella Ruotsiin suuntautuvan golfmatkan kohteeksi. Lyhyehkö matka Tukholmasta, 16-17 kenttää, halpoja pakettitarjouksia ja upeita maisemia


Lyhyet ja äänekkäät unet

Olimme varanneet leirintäalueen mökin seuraavaksi yöksi Trelleborgin lähelle. Sielläkään emme yöpyneet, koska tulimme perille vasta tunnin sen jälkeen, kun portti oli suljettu.

Jouduimme tyytymään lyhyisiin, mutta äänekkäisiin yöuniin automme ahtaissa tiloissa Ljunghusens´in kentän parkkipaikalla.

Ympärillemme kerääntyi heti aamuvarhain mersuja ja muita laatuautoja. Paikalliset bisnesmiehet olivat tulleet perinteiselle golfaamiaiselle. Kietaisivat ensin kierroksen, söivät illallisen kokoisen aamiaisen ja lähtivät toimistoilleen.

Kun olimme sattuneet paikalle ajoissa, ehdimme kiertää tämän 1932 perustetun Ruotsin ainoan todellisen linksin kaikki 27 reikää ennen sadetta. Saimme ystävällisen palvelun, vaikka ei kentälle toimitusjohtaja Magnus Jivenin mukaan vieraspelaajia tarvita. Laatuautomiehiä on jonottamassa jäsenyyttä ison rahatukon kanssa.

Todisteet museokäynneistä

Lähdimme sateiseen Tanskaan, etukäteen maksettuun leirintäalueen mökkiin sovittuun aikaan.
Puheena oli pelata lauantaina kehuttu Skandinavian Golf. Kun yhteydenottomme ei saanut riemullista vastaanottoa, totesimme, että pitäkää kenttänne. Me menemme museoon. Sekin jäi, koska Roskilden Viikinkilaiva-museoon ei päässyt pressikortilla.

Mitäs museoista, olimmehan sellaisella liikkeellä. Kirkkoon sitten. Kurkistimme, mutta siellä oli konfirmaatiotilaisuus eivätkä arkihyntteemme sopineet tyyliin. Todisteet museo- ja kirkkokäynneistä kuitenkin on.

Seuraavaan yöpaikkaamme kollegamme golftoimittaja Klaus Hyblerin talolle Vigin kylään tunsimme olevamme tervetulleita. Nauravainen isäntä tarjosi paistia ja parsaa tyylikkäässä talossaan. Kun hyvänä pidettiin, olimme toisenkin yön uskomattoman kirkkaan tähtitaivaan alla.

Maanantain ohjelma vaati ajamista Sct Knudsin kentälle. Päätimme kuitenkin matkata Rödbystä lautalla Puttgardeniin Saksaan. Ei muuta kuin navigaattoriin Tanskan Nyköping.

Tovin ajettuamme huomasimme menevämme väärään suuntaan. Hajamielinen kartturi oli näppäillyt Tom-Tomiin Nyborgin. Sinne sitten ja maja leirintäalueelta moottoritien ja meren välistä.

Tiedustelimme, onko lähellä golfkenttä. Respan rouva sanoi, että tien toisella puolella on yksi. No mikä? Sct Knuds. Sehän meidän pitikin Klausin suosituksesta pelata. Väärä valinta osui oikeaan. Maineikas Sct Knuds oli pienoinen pettymys; tasaista menoa mennen tullen. Vain merenrannan yksi väylä hieman säväytti. Mutta porukka oli mukavaa.

Olimme etukäteisohjelmassa sen ainoan kerran, kun olimme päättäneet siitä poiketa. Mutta vain tuon päivän. Emme menneetkään Berliiniin, koska Branderburgin Portilla on jo ollut kunnia päästä Helmin kanssa samaan kuvaan.

Pelaamme tylsähkön peltokentän Hof Bergin lähellä Flensburgia. Iloiset respan rouvat pelastivat päivän.

Pekka muisti vierailleensa Flensburgissa 45 vuotta sitten virallisen nuorisovaltuuskunnan mukana seksikamaa myyvässä tavaratalossa. Selvittämättä jäi, minkälaista rihkamaa siellä on nykyään tarjolla.

Suomalais-saksalaista gurmeeta

Viestittely matkan aikana vahvisti, että Eeva Uusiheimala oli todella kutsunut meidät taloonsa Halle Saaleen. Matkalla pysähdyimme Wolfsburgin Autostadissa. Helmiä luultiin parkkipaikalla näyttelyautoksi ja siitä etsittiin samanlaista faktataulua kuin esillä olleissa museoautoissakin.

Emännän iloinen huiskuttelu talon ikkunasta vei viimeisetkin epäilyt. Olimme tervetulleita Halleen. Matkalla olimme vitsailleet, että saisimmeko tuossa paikassa jopa pestyä pyykkimme. Ilmoinen emäntämme kysyi jo ennen kuin olimme sisälle päässeet, onko pestävää.

Kotisivua www.eevas-feine-kueche.de katsomalla voi päätellä, mitä muuta meille oli tarjolla. Huikea on myös tarina siitä, miten suomalaisperheestä tuli ison tiilitalon omistaja entisen Itä-Saksan Hallessa. Lähtömme jälkeen Eeva on saanut vastailla naapureiden uteluihin, keitä olivat nuo erikoisautolla liikkujat.

Asunto keskellä kenttää

Ypsilon Golfin nimi tulee siitä, että se on Tsekissä lähellä kohtaa, jossa Saksan, Puolan ja Tsekin rajat muodostavat y:n muotoisen kuvion.

Kentällä myös selviää, miksi suomalaisen golfarin pitää mennä pelaamaan Tsekkiin. Kentät ovat hienoja ja ruuhkattomia, mutta salaisuus ovat viehättävät ihmiset.

Ypsilon Golf Resortin johtajan Petr Pastrnakin kanssa löytyy heti yhteinen huumori. Nyt se oli äijäpuhetta aikana, jolloin jääkiekon MM-kisat olivat käynnistymässä.

Ypsilonin klubi on upeat kenttänäkymät antavalla kukkulalla. Asuntomme, uudelle puulle tuoksuva asuntolautta on keskellä kenttää väylien välissä. Samanlainen kymmenen asuntolautan kylä istuisi monen suomalaisenkin golfkentän vesiin.

Helmi sai herättää huomiota Ypsilonin parkkipaikalla kolme päivää. Pelasimme kentällä kaksi kierrosta ja kävimme välissä tutustumassa vasta avattuun Ceska Lipan kenttään. Siitäkin on tulossa melkoinen herkku.

Sunnuntaina palasimme päiväjärjestykseen eli emme menneet etukäteen suunniteltuun kohteeseen, emme vielä Konopisteeseen emmekä Skodan museoon, koska museoista olimme saaneet jo tarpeeksemme.

Menimme Melnikiin ottamaan selvää, pitävätkö puheet sen alueen hyvästä viinistä paikkansa. Jo vain.
Summassa valittu idyllinen hotellimme U Cisare oli aivan vanhan kaupungin ytimessä. Palvelu oli mieleemme ja ehkä henkilökuntakin tykkäsi palveltavista, vaikka yksi liian kypsä maksa-annos lähtikin takaisin keittiöön.

Varasimme huoneet samasta hotellista paluumatkallemmekin ja tilasimme etukäteen Veprove kolenoa eli sianpotkaa, jota ei tällä kertaa sattunut olemaan listalla.

Melnikistä tykkäävät linnutkin. Vanhaa toria reunustavien rakennusten räystäissä oli pääskysen pesiä vajaan metrin välein useita satoja metrejä. Taivaalla pääskyjä lenteli kuin heinäsirkkoja Vanhassa testamentissa.

Golfkokemusta kehiin

Sitten kokemusta hankkimaan. Sitä tuli Prahaan lentokoneessa. Lassi Tilanderin mukana tulivat muistot 800 pelatulta kentältä, ja satoja niitä on Kaj ”Hosse” Horsmallakin. Heitä odotti Helmi, lentokentän parkkipaikan kiinnostavin shuttle.
Uusia kenttiä kertyi konkareille vauhdilla, kolmen yön reissulta viisi: Albatros, Konopisteen Radecky ja d’Este, Panorama ja Cihelny.

Pelaajat, joista nuorinkin lähentelee 70 vuoden ikää, pelasivat päivässä kaksi kenttää tunnin matkan päässä toisistaan. Välimatkat olivat yhtä antoisia kuin upeat kentät. Mikähän määrä Lassin päässä onkaan huumoria, golftietoa ja -tarinoita?

Kun Lassilta sattui Cihelnyssä lipsahtamaan pallo Tepla-jokeen, vahinko laitettiin historialliseen kehykseen. Titu pääsi hyvään seuraan. Mannerheim pelasi 1920-luvulla saman joen varrella olleella Karlovy Varyn vanhalla kentällä. Hänen Dunlopinsa sai nyt kaverin.

Helmillä on hyvä vainu. Kun nälissämme etsiskelimme Karlovy Varyssa parkkipaikkaa, pökkäsimme kulkupelimme ensimmäiseen vapaaseen ruutuun. Kadun toisella puolella oli lähin ravintola, itse Karel IV, kuulu holveistaan ja omista panimoistaan.

Matkaohjelma oli jälleen ollut repun pohjalla. Emme pelanneet Pilsenin kenttää, emme Berounia emmekä olleet yötä Pilsenin kentän hotellissa, vaan Cihelnyssä. Emme olleet myöskään menossa Wroclawiin emmekä jääneet sitä ennen ”jonnekin yöksi”. Menimme Melnikiin nauttimaan viisi päivää aikaisemmin tilaamamme Kolenotin kyytipoikana erinomainen tsekkiolut.

Kirjavaa moraalia

Seuraavan yön ”jossakin” täsmentyi Toruniksi. Siellä oli ainakin linna, näyttävä vankila keskellä kaupunkia.

Matkalla päivittelimme, kuinka kirjava on moraaliltaan Puolan kansa. Teiden varrella seisoo vuoroin Neitsyt Marian patsas ja vuoroin kivellä istuu nainen, jonka huomaa heti olevan jotain muuta kuin neitsyt.

Olimme uudessa jokilaaksossa. Nyt seuranamme oli Veiksel, kun aikaisemmin olimme ylitelleet Elbeä ja Vltavaa.

Nokka oli kohti Sun Valleyn kenttää Elblagissa Pohjois-Puolassa. Tai ei se aina ollut, koska navigaattorimme Here ja Tom-Tom sekä autossa istuvat ”vanhat navigaattorit” riitelivät reitistä.

Sovittelimme riidan siten, että käännyimme joka toisen risteyksen Heren ja joka toisen Tompan mukaan. Siinä siksakissa päädyimme peltotielle 22-tien pohjoispuolelle, kun piti olla asvaltilla eteläpuolella. Here sai lopputilin, vaikka löysikin meille kuvauksellisen ABC-aseman.

Meno päällä

Sun Valleyssa oli meno päällä. Antti ”Hulmu” Pohjosella oli esiteltävänä juuri toteutettuja, työn alla ja ajatuksissa olevia suunnitelmia pitkän illallisen verran. Asuimme tuoreessa aikaansaannoksessa, kuuden makuuhuoneen loistohuvilassa.

Resortin markkinointiverkko on ollut viritettynä erityisesti Ruotsissa, minkä kuulee klubikeskustelujen kielestä. Turun murrekin on edustettuna. Kentällä toivotaankin, että Olkiluodon ydinvoimala ei valmistuisi vähän aikaan. Silloin näet päättyy työvoiman lennätys Gdanskista suorilla halpalennoilla, mutta toisaalta ”finskillä” pääsee nykyään suoraan Helsingistä.

Ensi ja viime kerta

Sunnuntaina kävimme Venäjään kuuluvassa Kaliningradissa kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen.
Karttaharjoituksen perusteella olimme päätyneet ratkaisuun, että oikaisemme Puolasta Liettuan Klaipedaan Kaliningradin ja Kuurin Kynnäksen kautta. Matka lyhenee ja säästämme rahaa tankkaamalla pilkkahintaista polttoainetta.

Ihan niin se ei mennyt. Yhden Kaliningradin kertaviisumin hinnalla olisi saanut sata litraa dieseliä mistä tahansa matkan varrelta ja mikä tahansa tie olisi vienyt perille nopeammin.

Matkaseuralaisemme, kaksoiskansalainen Miguel, taisi olla tuossa kohtaa Venäjän rajaa ensimmäinen Chilen passilla maahan pyrkijä. Rajaviranomaisilla meni toista tuntia sen toteamiseen, että chileläinen ei tarvitse viisumia Venäjälle.

Sama toistui Kaliningradista takaisin EU:hun tultaessa.

Liettuan puolella venäläisten touhuilu hymyilytti. Kummastelun aihe oli niin retkemme kuin erikoisautomme. Tullimies kertoi tuhlanneensa rahansa autoreissuillaan Euroopassa. Kun hänen kuljettajaa koskevaan kysymykseen vastattiin Miguelia osoittaen, että ”amigo drives”, vastaus oli isoääninen DONNERWETTER!

Vihdoinkin kartalle

Kun olimme myöhässä, soitimme ohjelmanmukaiseen yöpaikkaamme National Golfiin Klaipedan kupeeseen, että emme ehdikään sinne yöksi. Vastaus oli, että ei se mitään, majapaikat ovat täynnä. Yövyimme siis ”jossakin”. Se oli mukava vierastalo Nidassa.

Aikataulun pettäminen oli taas onnemme. Emme olisi tavanneet kivaa vierastalon omistajaperhettä emmekä nähneet päivänvalossa Kuurin Kynnäksen Liettuan puoleista osaa, joka on puolet 98 kilometrin mittaisesta kannaksesta.

Tuota vertaansa vailla olevaa luonnonihmettä kannattaa käydä katsomassa, mutta vain Liettuan puolelta. Unescon maailmanperintökohde on suomalaisille verraten tuntematon, kuten on läheinen Nationalin golfkenttäkin.

Tässä vaiheessa on syytä vihdoin päästä kartalle. Kentän 18. saarigriini on näet Liettuan kartan muotoinen.
Ohjelmassa oli myös läheinen Amber Golf. Se oli kuitenkin lopettanut toimintansa. Etsimmekin amberimme (meripihka) Klaipedan kaupungista. Siellä sitä on kokonainen torillinen.

Räjähtäisi edes rengas

Ohjelmassa oli ajo Jurmalan kautta Viroon. Karttaan oli merkitty iso tie, mutta me emme menneet rekkojen sekaan Via Balticille, vaan lähdimme rantatielle. Onneksi.

Palanga on Liettuan Jurmala, kaunis lomanviettäjien suosima rantakaupunki.

Latvian Liepajaan saavuttaessa päivittelimme, miten 5 000 kilometrin ja 17 golfkierroksen matka on voinut mennä kommelluksitta. Eksymiset ja myöhästymiset ovat osoittautuneet onnenpotkuiksi. Räjähtäisi edes rengas, niin saisi väriä juttuun.

Viimeisenä matkapäivänä halusimme herkutella paljon mainostetulla Pärnun Bay Linksillä.
On muuten ennakkokehujen arvoinen kenttä, ihan oikea links, jossa mennään meren rantaa monta väylää. Hienoa suunnittelua Lassi-Pekka Tilanderilta ja toteutusta rakentajilta.

Puolalaista poloneesia

Tallinnan lautalla Helmi-Benz sai seurakseen nuoren sukulaisensa, Mercedes Benz Sprinterin. Kuinka monta miestä mahtuu pieneen Sprinteriin? Ainakin kuusi ankarassa humalassa olevaa puolalaista metallimiestä ja kaksi selvähköä naista. Siis laivaan mentäessä.

Laivasta Helsingissä poistuttaessa miehiä oli autossa vähemmän. Yksi oli putkassa. Hän nousi orkesterin lavalle ahdistelemaan Erika Vikmanin yhtyeen naispianistia ja oli kuulemma tullessaan virtsannut lattialle.

Satamassa tulli ja poliisit pysäyttivät puolalaiset ja ilmoittivat, että pakettiauton tavaratilassa ei saa olla matkustajia. Osan porukasta piti jatkaa Pohjois-Norjassa odottavalle työmaalle muilla keinoin.
Heillä oli edessä pitkä matka. Meillä oli takana 5 613 kilometriä ja 17 kierrosta golfia.

Turhia kysymyksiä

Mitä reissumme maksoi? Turha kysymys. Ei näitten reissujen arvoa mitata rahassa.

Helmi pelasi kuin singer. Keskikulutus oli 12,5 litraa, ja öljyäkin kului vain reipas litra. Vain kerran kuski sanoi, että pitäisi kiristää takajarrun hihnoja, kun poljin menee liian syvälle.

Sanomisilta ei näillä reissuilla välty, ollaanhan nokikkain rapiat kolme viikkoa aamusta iltamyöhään. Yhteenotot kuuluvat kuitenkin pitkäaikaisten kavereitten elämään kuin vanhoilla aviopareilla.
Kotiin tultiin sulassa sovussa. Suunnitelmista poiketen se tapahtui päivää aikaisemmin.